Meistä

Peipsijärven tiedotuskeskus (Peipsi Infokeskus) on vuonna 2000 kansalaisaloitteen pohjalta perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys. Se liittyi vuonna 2009 Mustveen ekomatkailuyhdistykseen (Mustvee Ökoturismiühing) ja vuonna 2010 Viron vapaaehtoiskeskukseen (Eesti Vabatahtlike Keskus). Päämääränä on toteuttaa erilaisia ohjelmia kotiseudun kehittämiseksi.

Peipsijärven tiedotuskeskuksella on ollut perustamisestaan lähtien laaja-alaista toimintaa matkailukeskuksen tehtävistä, nuorten ja työttömien aktivoinnista aina kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen. Peipsijärven tiedotuskeskus on Jõgevamaan yhteistyöpajan (Jõgevamaa Koostöökoda) jäsen.

Visiomme on tarkkaan harkittu ja aktiiviseen osallistumiseen perustuva kansalaisyhteiskunta, jossa ihmisellä on halua, mahdollisuuksia ja taitoja tehdä myönteisiä muutoksia elämässään.

Missiomme on tukea toiminnallamme Peipsijärven ranta-alueen kaikinpuolista kehittämistä sekä aktivoida paikallista oma-aloitteisuutta ja kansalaisyhteiskuntaa.

Pidämme tehtävänämme edistää tiedonsaantia muun muassa Peipsijärven ja sen ranta-alueen elinympäristöstä ja kulttuurista sekä matkailijoille tarjottavista palveluista laajemmin.

Peipsijärven tiedotuskeskus koordinoi Peipsijärven ranta-alueella neljää eri ohjelmaa:

TIEDOTUS- JA MATKAILUOHJELMA

  • tietoa Peipsijärven ranta-alueen majoitus- ja ruokailuyrityksistä, nähtävyyksistä, tapahtumista sekä puhelimitse että internetin välityksellä Peipsijärven tietopalvelimella, painatteiden julkaiseminen, opaspalvelut.

YMPÄRISTÖOHJELMA

  • luontoa säästävän elämäntavan periaatteiden ja tietojen levittäminen
  • Peipsijärven ranta-alueen luonnonsuojelu ja ympäristöhankkeiden toteuttaminen.

SOSIAALI- JA INTEGRAATIO-OHJELMA

  • nuorisotyön sekä lasten- ja nuortenleirien järjestäminen
  • hankkeiden toteuttaminen erilaisten riskiryhmien (etniset vähemmistöt, vähävaraisten perheiden lapset, työttömät ym.) auttamiseksi.

KANSALAISALOITEOHJELMA

  • hyvän kansalaisen periaatteiden ja eettisten ohjeiden levittäminen
  • vapaaehtoisten ja paikallisten asukkaiden mukaanotto hankkeisiin ja tapahtumien järjestämiseen
  • kansalaisaloitteen pohjalta järjestettävien tapahtumien ja koulutusten järjestäminen alueen kolmelle eri sektorille
  • Peipsijärven ranta-alueen kyläpalveluhankkeiden käynnistäminen ja kehittäminen.